Olin juuri muuttanut nykyiseen asuntooni, kun näin unta tuomiopäivän purppuranpunaista taivasta vasten kumisevista kirkonkelloista ja kovasta ukkosesta. Uni oli kliseinen kaikkine goottikuvastosta revittyine elementteineen, mutta silti se painosti minut hereille saakka.

Kirkonkellot soivat edelleen herättyäni ja meni hetki tajuta, että ne oikeasti kumisivat ulkona läheisen kirkon kellotornista ja että niiden kaiku todella ylsi minunkin korviini uneni läpi.

Kävin uudestaan unille, mutta olo oli omituinen.

Tämä on jostain syystä ehkä kamalin näkemäni painajainen, mikäli unihalvausta ei lasketa. Näin viime talvena unta, jossa kylpyhuoneeni lattiaviemärin ritilän alla oli miehen kasvot. Niillä oli hullunkiilto silmissään ja ne katsoivat minua sieltä viemäristä käsin. Unessa ei tapahtunut mitään muuta, mutta kyseiset kasvot syöpyivät vahvasti mieleeni. Pitkään unen näkemisen jälkeen ajatus ritilän alla tuijottavista kasvoista tuntui hyvin häiritsevältä. Olen sittemmin kirjoittanut aiheesta myös fiktiota.

Tämä unenaikainen tapaus juontaa juurensa teini-ikääni, jolloin asuin vielä perheeni kanssa. Nukuin samassa huoneessa äitini kanssa tuona yönä. Olin alkanut nauraa unissani. Äitini oli herännyt nauruuni. Nauruni oli kuulemma ollut koppavaa. Äiti oli vakaasti siinä uskossa, että olin itsekin hereillä, koska ei ollut tapaistani puhua unissani. Hän kysyi minulta, mikä minua naurattaa.

Huudahdin ylimielisesti: "No argentiinalaiset!"

Äitini oli omien sanojensa mukaan luullut yhä, että olen hereillä ja hieman hämmentyneenä tiedusteli, mikä erityisesti argentiinalaisissa naurattaa minua.

"No argentiinalaiset muovipussit!" hihitin kuin argentiinalaisille muovipusseille nauraminen keskellä yötä olisi ollut maailman itsestäänselvyyksien joukossa heti painovoiman jälkeen. Äiti oli tässä vaiheessa tajunnut, että puhun unissani, ja toivotti hyvät jatkot.

Ehkä yksi elämäni karmeimmista tapahtumista oli muutama vuosi sitten kokemani unihalvaus. Yövyin äitini luona, hän nukkui seinän takana. Taustatietoina mainittakoon, että minulla on huono näkö, joka etenkin pimeässä saa kaiken näyttämään hieman pelottavalta, jos niikseen tulee. Nukun yleensä kylkiasennossa, mutta tuolloin nukuin poikkeuksellisesti selälläni. Olin myös korkeassa kuumeessa kovan flunssan keskellä.

Jossain vaiheessa yötä "heräsin" siihen, että sängyn vieressä sijaitsevalla tietokonetuolilla istui Entiteetti. Olin jättänyt vaatteeni tuolin selkänojalle illan päätteeksi, mikä nyt toi hahmolle paremman figuurin. Entiteetti oli näkymätön, mutta jollain tajunnan tasollani tiesin sen kuitenkin näyttävän vuohelta hieman crowleymaisilla piirteillä. Entiteetti tuijotti minua tutkivasti sormenpäät toistensa lomassa. Aistin äärimmäisen pahuuden läsnäolon, vaikken edes usko absoluuttiseen pahaan.

Sitten, pienen pelottavan hetken jälkeen, Entiteetti nousi tuolilta ja tuli seisomaan lähelleni sängyn viereen. Tajusin, etten pystynyt liikkumaan. Entiteetti alkoi painaa minua rintakehän päältä ja tunsin, kuinka henkeni salpautui. Entiteetti oli äärimmäisen vihamielinen. En ole koskaan ennen enkä jälkeen tämän "kohtaamisen" tuntenut yhtä vahvaa pelkoa. Entiteetti, siinä rintakehäni rusikoimisen ja kaulani kuristamisen ohessa, puhui sanoja, joita en oikeastaan edes kuullut. Tunsin silti hahmon puhuvan vuoroin latinaa ja vuoroin hokevan maanisen psykoottisella, mutinaa muistuttavalla usvaisella "äänellä", että olen lähtenyt liian syville vesille liian aikaisin enkä tiedä, miten raskailla asioilla olen lähtenyt mieltäni täyttämään. Entiteetti myös kertoi minun olevan Valittujen joukossa ja saavan tuta elämässäni, mitä se tarkoittaa. Yritin huutaa äitiäni apuun, mutten saanut ääntäni kuulumaan. Kouristelin Entiteetin otteen voimasta ja olin ihan varma, että kuolen hetkenä minä hyvänsä. Lopulta menetin tajuntani Entiteetin käsissä ja tunsin, kuinka koko kehoni valahti voimattomaksi.

Hetken kuluttua heräsin omaan itkuuni.

Aamulla olin aivan varma, että olen seonnut. Mainitsin yön kauhuista äidilleni, joka puolestaan sattui muistamaan radiosta kuulemansa uniohjelman maininneen joskus jotain unihalvauksesta. Google lähti oitis laulamaan ja pian sain tietää, etten ollutkaan kilahtanut, vaan jaoin samankaltaisen kokemuksen useista eri kulttuureista tulevien ihmisten kanssa ja että ilmiöllä on nimen lisäksi tarkka kuvaus, joka istuu kokemukseeni täydellisesti. Wikipedian artikkeli sekä kuvauksineen että altistavien tekijöiden listoineen toivat helpotuksen olooni. Muisto tuosta yöstä on silti jäänyt elämään mielessäni ja vielä toisinaankin mietin rooliani Valittujen joukossa. Oikeastaan se on ihan siistiä.

Tampereella sattui muutama vuosi sitten veriteko, kun Nokialla työskennellyt kiinalaisnainen sai surmansa Hervannan-toimipisteen metsissä. Tekijää ei ole tähänkään päivään mennessä saatu kiinni, vaan tapaus on jäänyt auki. Eräs paikallinen ystäväni oli tapahtumahetkellä lähistöllä ja purki tapahtuneen jälkeen tuntemuksiaan minulle. Asia jäi häiritsemään sen verran, että surffasin internetin ihmemaan pimeimmille vesille, eli Murha.info-keskustelufoorumille, ja etsin käsiini useiden kymmenien sivujen mittaisen spekulaatioketjun, jossa joka kodin pikku Sherlockit koettivat selvittää tapahtumien kulkua ja keski-ikäisen naisen elämän päättymiseen johtaneita syitä. Palstaa enemmänkin lukevat tietävät, että viestittely yltyy toisinaan melko lennokkaaksi ja lähtee keulimaan enemmän kuin vanhus kauppajonossa. Tuota keskustelua luin joitakin kertoja, mutta sitten asia vaipui unholaan - tai niin luulin.

Viime vuoden lopulla nukuin yksin 160 senttiä leveässä sängyssäni. Yöllä "heräsin" siihen, että tuo surmattu kiinalaisnainen makasi vieressäni ja itki. Hän hohti lisäksi neonvihreää valoa. Ei mitään kirkasta tai hassunhauskaa neonvihreää, vaan enemmänkin näytöslavalle suunnattua spottivaloa muistuttavaa "pimeää" valoa. Katsoin naista, mutten ehtinyt reagoida hänen itkuunsa mitenkään. Hän sanoi minulle: "Mieheni liittyy surmaani." Olin aivan kauhuissani.

Sitten heräsin oikeasti, mutta jäin unen ja valveen rajatilaan kiinni, koska kiinalaisnainen oli yhä vieressäni, tällä kertaa ilman neonvihreää valoa. Sain ravisteltua päätäni, jolloin nainen katosi.

Oli erittäin suuren työn ja tuskan takana saada nukahdettua uudestaan. Uni jäi mieleen pitkäksi aikaa ja monet, joille olen siitä kertonut, ovat kavahtaneet painajaismaista kohtausta melkein enemmän kuin minä itse.